Kesäkukat terassille

Vaikka toissaviikonloppu asuntomessuvierailuineen oli tapahtumatäyteinen, niin ehdin silti lauantaiaamuna hakea kesäkukat terasseille. Olen siitä laiska kesäkukkaihminen etten jaksa istuttaa ensin kevätkukkia (esim. orvokkeja) ja sitten myöhemmin varsinaisia kesäkukkia. Olen myös aika laiska vaihtelemaan kukkalajeja ja niinpä meillä on monena vuotena ollut ruukuissa valkoiset tähtisilmät. Viime vuonna ostin etuterassille ulko-oven viereen runkomarketan, johon ei istutuksen jälkeen tullut enää kukkia lainkaan. Runkomarketta jää siis tänä kesänä kauppaan.

Etuterassi meillä on siis idän puolella ja tähtisilmä on oivallinen kesäkukka aurinkoiselle kasvupaikalle. Auringossa kukat aukeavat ja kääntyvät kohti valoa. Kuihtuneet kukat kannattaa nyppiä heti pois, jolloin uusia nuppuja syntyy tiheään. Vettä tämä kasvi vaatii usein. Kasvi myös kestää hieman pakkasta keväällä aina noin nollaan asteeseen saakka. Ruukkuihin laitoin valkoisia koristekiviä peittämään mullan ja tykkään kovasti tuosta koristekivi-tähtisilmä -yhdistelmästä :)



Takaterassi on lännen puolella, jonne aurinko porottaa iltapäivästä iltaan saakka. Koko terassin pituinen katos varjostaa tiettyjä kohtia, jolloin kukan pitää viihtyä sekä auringossa että varjossa. Päädyin hankkimaan takaterassin ruukkuihin verenpisaran, joka pitäisi olla sopiva kukka näihin olosuhteisiin. Kukkamyymälästä löytyi tälläinen vaaleanpunainen verenpisara, joka sai kaverikseen herkän valkoisen poutapilven. Verenpisara ei muuten pidä paahtavasta auringonpaisteesta, joten meillä puukaide antaa toivottavasti hieman suojaa. Kuihtuneet nuput ja siemenkodat kannattaa tässäkin tapauksessa nyppiä heti pois. Jos siemenkota jää paikalleen, kukinta lakkaa. Vettä verenpisara vaatii säännöllisesti eikä kestä kovin runsasta kuivumista.




Katsotaan muutaman viikon päästä, miten verenpisara ja poutapilvi voivat. Etuterassin tähtisilmät pärjäävät varmasti, mutta nämä uutuudet... :)

Seinäjoen asuntomessujen ennakot - Kohde 31 Kimara Katariina

Näillä otsikoilla tulet löytämään Seinäjoen asuntomessujen ennakkotutustumisen TOP3 kohteeni :)

Ensimmäisen kohdepostaukseni haluan omistaa modernille, kaksikerroksiselle eli kaksifooninkiselle pohjalaistalolle Kimara Katariinalle (kohde 31). Talon asukkaat tarjosivat ystävällisesti Kimara Katariinan meidän juhlapaikaksemme ja viihtyisä ympäristö hurmasi kodikkuudellaan varmasti meidät kaikki :) Kiitos tästä talon mukavalle omistajapariskunnalle Katariinalle ja Karille!

Kuva Kimara Katariina

Kuva Kimara Katariina

Pintamateriaaleiksi on valittu vaaleita sävyjä, jotka antavat hyvän mahdollisuuden leikkiä erilaisilla väreillä. Vaaleansinistä, harmaata, beigeä, mustaa ja punaista on sekoitettu keskenään ja yhdistelmä on raikkaan näköinen. Lattioita koristavat VM-Carpetin ihanat räsymatot ja tekstiilit ovat Lennolin malliston tuotteita, joista osa on esillä tässä kohteessa ihan ensimmäisen kerran.




Asukkaat yhdistelevät mielellään vanhaa ja uutta ja olohuoneessa onkin hyvä esimerkki, miten 1800 -luvun sivustavedettävä, koristeellinen ilmajokinen sohvasänky sopii hyvin yhteen puhdaslinjaisen, jurvalaisen Hakolan sohvan kanssa.





Sauna on tässä kohteessa muuten huikea! Seinät ovat kelohonkaa ja lauteiden alle sijoitetun valaisimen kupu on valettu hirren muotoon. Kuvussa on havaittavissa jopa madonreiät! Tässä saunassa on varmasti tunnelmalliset löylyt :)


Huonekasvit ja puutarha ovat emännän sydäntä lähellä ja esimerkiksi huonekasveille on varattu kunniapaikka olohuoneen ikkunaseinältä. Piha-alueelta löytyy oleskelu- ja hyötypuutarha ja piha-alueet on sulautettu huomaamattomasti ympäröivään luontoon. Talon isäntä on muuten nikkaroinut hyötypuutarjan istutuslaatikot :)



Kimara Katariina ei ole pelkästään kaunis vaan myös käytännöllinen. Talossa on annettu erityishuomiota esteettömyydelle ja eteiseen on sijoitettu kevythissi. Esteettömyyden huomioiminen jo rakennusvaiheessa antaa mahdollisuuden asua talossa, mikäli liikuntakyky joskus rajoittuisi. Talo on suunniteltu ja rakennettu rakkaudella loppuelämän kodiksi. Plussat tästä!

Rakennusarkkitehti Jani Ikkala
Sisustussuunnittelija Tarja Suvisalmi
Maisemasuunnittelija Marika Turpeinen


Kurkkaus Seinäjoen asuntomessuille

Heipä hei! Nyt pääsette kurkkaamaan ennakkoon muutamaa Seinäjoen asuntomessukohdetta. Pääsimme viime lauantaina tutustumaan n.50 bloggaajan porukalla asuntomessualueeseen katujuhlan muodossa. Katujuhlan taustalla häärivät Siskonpaneelisopan Tiina ja Villa Bohemian Hanna - kiitos puuhanaisille!

Kimara Katariina oli ystävällisesti tarjonnut kohteensa meidän juhlakäyttöön ja saimme aurinkoisessa säässä nauttia Hotelli-Ravintola Alman retkimenusta, Kahvila Valkoisen Puun herkullisista kakuista ja Mallaskosken Panimoravintolan juomista. Kiitos myös KupilkaRakennusliike SarkoaLapuan KankuritPro AgriaSeinäjoen Kaupunginteatteri sekä Kimara Katariinan asukkaat mukavasta lauantaipäivästä!

Kuvat Sannis
Kuvia tuli napsittua paljon ja päätin jakaa teille ensin tälläisen yleissilmäyksen messutarjontaan ja myöhemmin julkaista oman TOP3 -kohdelistan omista lempikohteistani. Tervetuloa messuille!

Kohde 31 - Kimara Katariina
- Yksityiskohdat, Esteettömyys, Sauna, Lennol -tekstiilit, VM -Carpet -räsymatot -




Kohde 21 - Lainahöyhenissä
- Kabareediiva Zaza, Valo- ja äänimaailma, Venuksen syntymä -





Kohde 22 - Koti Pentik
- Keramiikkatyöt, Keittiö, Laminaattilattia, Mustavalkoinen tapetti -




Kohde 42 - Pikkuusen paree
- Adea, Muunneltavuus, Oleskelu- ja ulkotilat, Taide -





Kohde 2-4 - Mäihä MUUBS ja Mäihä Lusto
- Puukerrostalo, Maskuliinisuus, Mummola, Viherseinä, Keinutuoli -







Kohde 30 - Hartman koti Ruutu
- Käytännöllisyys, Harmonia, Pihapiiri -




Kohde 17 - Talo Nixi
- Paikalla rakennettu, Avarat sisätilat, Tammi kohtaa marmorin, Nestemäinen tapetti -




Kohde 19 - Honka Markki
- Selkeä muotokieli, Paljas puupinta, Yksityiskohdat -



Kohde 18 - Villa Roihu
- Muuntautumiskykyisyys, Ylelliset tekstiilit, Kristallivalaisimet -





Kohde 24 - Kannustalo Pohjanmaa
- Kotimaisuus, Mustat yksityiskohdat, Paneelit -




Seinäjoen asuntomessut järjestetään 8.7.-7.8.2016 Pruukinrannassa, Kyrkösjärven rannalla. 
Messuteemana on tänä kesänä "Pohjalainen tekemisen tahto". Pohjalaiset rakennus- ja puusepäntaidot ovat olleet tunnettu käsite Suomessa jo 1800 -luvulta lähtien ja asuntomessut Seinäjoella haluaa jatkaa tätä kunniakasta perinnettä. Rakennetut pientalot edustavat laadukasta rakentamista, joka elää sekä tässä päivässä että tulevaisuudessa. 
Hyvää yritetähän, mutta priimaa pukkaa tulemahan! ;)