Ellos Ekeby

Oletteko tutustuneet Elloksen mattovalikoimaan? Hurja määrä kivoja mattoja, myös suurikokoisia.
Meidän olohuoneessa on jo aikaisemmin ollut villamatto, mutta beigen sävyisenä se ei vain sopinut kotimme värimaailmaan. Jalan alla matto kuitenkin tuntui ihanalta, joten myös uudeksi matoksi valittiin villamatto.
Päädyin tilaamaan harmaan, hanhensilmäkuvioisen Ekeby -maton ja ajattelin näin muutaman viikon käytön jälkeen jakaa käyttökokemuksia.

Väri ja kuosi on kiva ja vastaa sivulla olleita tuotekuvia. Elloksen sivulla oli joku valitellut matosta lähtenyttä pahaa hajua, jota ainakaan meidän matossa ei ollut havaittavissa :)

Miinukset tulee viimeistelemättömyydestä. Lankojen päättelyt on tehty huolimattomasti; langanpätkiä törröttää aika monestakin kohdasta ja olen niitä virkkuukoukun kanssa pujotellut takaisin.
Aluksi minua häiritsi myös maton karheus, mutta muutaman imurointikerran jälkeen irtonaiset, karheat villasäikeet hävisivät ja matto tuntuu nyt mukavalta. Kissankynsien kestävä tämäkään matto ei ole :)








Viimeiseksi oli pakko lisätä tämä kontrastikuva - mielestäni kirsikanvärinen puu tuo kivaa lämpöä harmaan, valkoisen ja mustan yhdistelmään :)

Ei kommentteja