Laminaattia lattiassa!

Meillä on ensimmäisessä huoneessamme laminaattilattia ja olen niin tyytyväinen tuohon valintaamme! Innosta puhkuen kävin kuvaamassa teille lopputulosta :)

Pelkkään asennukseen aikaa kului vain vajaat 1,5 tuntia, joten aika nopeasti 12 neliön lattiapinta-ala sai uutta ilmettä. Työhuoneeseen oli varastoituna kodinkoneemme, joten huoneen tyhjentämiseen ja imuroimiseen aikaa kului sitten vähän enemmän.

Huomenna jatketaan makuuhuoneemme lattian kanssa, niin että saadaan isommat vaatekomerot asennettua lopullisille sijoituspaikoilleen. Välillä tuntuu, että tämä rakentaminen on kaluston siirtämistä huoneesta toiseen ja takaisin :)




Pienen pojan huone

Pojan huoneen sisustus alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan ja kokosin pienen kollaasiin mieluisista tuotteista. Pidän tuosta valkoisen, punaisen ja turkoosin raikkaasta yhdistelmästä, joten se jatkuu jossain määrin myös sisustustuotteiden värimaailmassa. Ajattelin kuitenkin ryhdittää huonetta hieman mustalla, niin ettei punainen ja turkoosi ihan häiritsevästi valtaa tilaa :)

Kuvat Vepsäläinen, Lekmer, Netanttila ja Stemma.

Kattovalaisimeksi haluaisin Kartellin kirkkaan Gé -riippuvalaisimen (1), sillä läpinäkyvä varjostin ei heikennä valaistuksen tehoa. Kääntöpuolena läpinäkyvyydelle on kuitenkin valolähteen aiheuttama häikäisy. Häiritseekö se sitten liikaa huoneessa leikkijää..?
Lego -säilytyslaatikoita (2) meiltä jo löytyy 4 & 8 -kokoisena, mutta pojan junaratakokoelman karttuessa näitä tarvitaan varmasti lisää.
Cape Cod (3) tai Tähti -bukleematto (4) voisi olla hyvä valinta leikkihuoneeseen. Bukleematon päälle saa tasaisesti koottua legorakennelmia tai junaratoja. Näistä kahdesta väristä valitsisin turkoosin :)
Kartellin Take -pöytävalaisin (5) tuo lisävaloa huoneeseen esimerkiksi lipaston päällä.

Mitä mieltä olette tuosta Gé -riippuvalaisimesta lastenhuoneessa?

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni! :)

Muuto - Under the Bell

Meidän keittiö/ruokatila/olohuone -kompleksissamme on korotettu sisäkatto, joka asettaa omat haasteensa sisustukselle sekä mittasuhteiden että akustiikan puolesta.

Keittiön saarekeliesituulettimeen jouduimme tilaamaan lisäputken; vakioputkea käytettäessä tuuletin olisi jäänyt liian korkealle. Olohuoneen takkaan teimme lisäkorotuksen, niin ettei takka näyttäisi ihan kääpiöltä olohuoneen nurkassa :)
Tällä hetkellä mietinnässä ovat valaisimet sekä ruokailutilaan että olohuoneeseen. Joulukuussa törmäsin Sisustus Room²:ssa Muuton Under the Bell -riippuvalaisimeen ja mietin, olisiko tämä sopiva vaihtoehto meille. Kyseessähän on suurella lampunvarjostimella varustettu valaisin, joka luo alleen oman intiimin tilan. Pehmeästä kierrätyshuovasta valmistettu valaisin imee hälyä ympäriltään ja auttaa parantamaan huoneen akustiikkaa. Tuotekuvauksen mukaan Under the Bell sopii erinomaisesti ruokapöydän ylle ripustettavaksi, jolloin se helpottaa pöydän ääressä käytäviä keskusteluja akustiikkaa parantamalla.

Varjostimen halkaisija on 82cm ja korkeus 46cm. Valaisinta saa sekä mustana että harmaana :)

Pinterest

Pinterest

moodhouse.se

turbosquid.com

Muuto.com

Muuto.com

Muuto.com

Muuto.com 

Uppoaako Under the Bell -valaisimen muotokieli sinuun? Kokemuksia kyseisestä valaisimesta? :)