Vuoden 2015 sisustushaaveita

Sisustuksemme on tietyltä osilta vielä "vaiheessa", sillä suurin osa huonekaluistamme on hankittu aikaisempaan asuntoomme ja esimerkiksi olohuone kaipaisi päivitystä. Uusia huonekaluostoksia taloomme ovat olleet vain miehen työhuoneen kalusteet sekä vierashuoneen sänky.

Päätimme rakennusvaiheessa, ettemme tule lainarahalla laittamaan kalustoa uusiksi vaan hankimme huonekaluja kulloisenkin rahatilanteen mukaan :) Meillä tuli rakennusbudjetin kanssa muutama yllätys (taitaa olla rakentajilla enemmän sääntö kuin poikkeus) ja tällaisissa tilanteissa on pakko tehdä kompromisseja... Karsimme siis huonekaluostoista. Pidän myös siitä, että saan pikkuhiljaa rakentaa sisustusta mieleisekseni enkä myöskään tämän takia halua hankkia "valmista" sisustusta kerralla.

Tulevaksi vuodeksi varastosta löytyy muutama tuunausprojekti ja toivelistalla olisi myös pari isompaa ostosta...
Olohuoneen pitkälle seinälle haluaisin mustan vitriinin, johon saisin esille värikkäitä lasiesineitäni. Telkkaritaso saisi olla nykyistä pidempi ja sohvapöydäksi olen himoinnut betonipintaista, neliskulmaista pöytää. Nykyinen matto on ihan liian pieni kootakseen sohvaryhmän yhteen, joten miellyttävän tuntuinen villamatto kelpaisi mainiosta. Väriä huoneeseen toisivat esimerkiksi Marimekon verhokankaat :)




Millaisia sisustushaaveita sinulla on tulevalle vuodelle? :)

4 kommenttia

  1. Samaa mieltä, että en itsekään halua hankkia huonekaluja lainarahalla, vaan vähän kerrassaan. On ihana kun on unelmia ja haaveilee ensin jonkun aikaa jostain ennen kun sen hankkii. Myös silloin kun on asunut vähän aikaa tietää mitä koti saattaa vielä tarvita tai mitä haluaa vaihtaa ensin. Hyviä vinkkejä on huonekalumyymälien näytteiden poistopäivät. Me löysimme esim. olohuoneen sohvan Iskusta niin ja saimme sen -50% ovh. :) Myös tori.fi;stä voi tehdä löytöjä. Yleensä vain hyväkuntoiset ja hyvähintaiset viedään siellä käsistä :) Oikein hyvää Uutta Vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsemasi poistopäivät ja tori.fi ovat hyviä huonekalujen bongauspaikkoja.. Jäin itseasiassa miettimään, milloin meillä on ostettu jotain normaalihintaista huonekalua; kaikki taitavat olla jonkinlaisen tarjouksen perusteella meille kotiutettu :)
      Meillä huonekalut vaihtavat vielä paikkoja huoneiden välillä; pojan edelliseen huoneeseen sijoitettu lipasto ei mahtunutkaan uuteen huoneeseen, joten se on väliaikaismajoituksessa olohuoneessa. Edellisen asunnon eteisen lipastoa käytetään makuuhuoneessamme vaatesäilytykseen, sieltä se varmaan siirtyy kierrätykseen kunhan minun vaatehuoneeni saa hyllyt :)
      Hyvää uutta vuotta myös sinulle! :)

      Poista
  2. Onpas kivat nuo verhot, tuli heti jotenkin keväinen olo.
    Itsellä on haaveena löytää olohuoneeseen kattovalaisin. Ei vaan ole mitään mielikuvaa, että millainen, joten hieman haasteellisempaa haaveillakaan :) Ehkä haaveilen pihan laittamisesta ja jos valaisinkin osuu kohdalle, niin hyvä niin.

    Oikein hyvää tätä vuotta, sun blogia on mukava lukea, kiitos kun jaksat kirjoitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat olivat Marimekon kankaita, tuo värikkäämpi on erityisesti mieleeni mutta jostain syystä en nyt löytänyt kyseistä kangasta verkkokaupasta. Täytyy käydä kyselemässä paikallisessa myymälässä :)
      Kattovalaisimen löytäminen on kyllä haasteellista, onneksi niitäkin saa kotisovitukseen niin ei tarvitse ihan sokkona ostaa ;) Meillä olisi myös tuo piha ensi kesän projektina; tai ainakin rakentaa reunavallit ja perustaa nurmikko. Istutuksia ehtii aina tehdä.. ;)
      Blogiin yritän kirjoitella aina kun aikaa löytyy; esittelemättä olisi vielä monta tilaa :)
      Onnea vuodelle 2015 ja toivottavasti jaksat lueskella ja kommentoida <3

      Poista