Featured Slider

Pienen pojan huone

Pojan huoneen sisustus alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan ja kokosin pienen kollaasiin mieluisista tuotteista. Pidän tuosta valkoisen, punaisen ja turkoosin raikkaasta yhdistelmästä, joten se jatkuu jossain määrin myös sisustustuotteiden värimaailmassa. Ajattelin kuitenkin ryhdittää huonetta hieman mustalla, niin ettei punainen ja turkoosi ihan häiritsevästi valtaa tilaa :)

Kuvat Vepsäläinen, Lekmer, Netanttila ja Stemma.

Kattovalaisimeksi haluaisin Kartellin kirkkaan Gé -riippuvalaisimen (1), sillä läpinäkyvä varjostin ei heikennä valaistuksen tehoa. Kääntöpuolena läpinäkyvyydelle on kuitenkin valolähteen aiheuttama häikäisy. Häiritseekö se sitten liikaa huoneessa leikkijää..?
Lego -säilytyslaatikoita (2) meiltä jo löytyy 4 & 8 -kokoisena, mutta pojan junaratakokoelman karttuessa näitä tarvitaan varmasti lisää.
Cape Cod (3) tai Tähti -bukleematto (4) voisi olla hyvä valinta leikkihuoneeseen. Bukleematon päälle saa tasaisesti koottua legorakennelmia tai junaratoja. Näistä kahdesta väristä valitsisin turkoosin :)
Kartellin Take -pöytävalaisin (5) tuo lisävaloa huoneeseen esimerkiksi lipaston päällä.

Mitä mieltä olette tuosta Gé -riippuvalaisimesta lastenhuoneessa?

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni! :)

Muuto - Under the Bell

Meidän keittiö/ruokatila/olohuone -kompleksissamme on korotettu sisäkatto, joka asettaa omat haasteensa sisustukselle sekä mittasuhteiden että akustiikan puolesta.

Keittiön saarekeliesituulettimeen jouduimme tilaamaan lisäputken; vakioputkea käytettäessä tuuletin olisi jäänyt liian korkealle. Olohuoneen takkaan teimme lisäkorotuksen, niin ettei takka näyttäisi ihan kääpiöltä olohuoneen nurkassa :)
Tällä hetkellä mietinnässä ovat valaisimet sekä ruokailutilaan että olohuoneeseen. Joulukuussa törmäsin Sisustus Room²:ssa Muuton Under the Bell -riippuvalaisimeen ja mietin, olisiko tämä sopiva vaihtoehto meille. Kyseessähän on suurella lampunvarjostimella varustettu valaisin, joka luo alleen oman intiimin tilan. Pehmeästä kierrätyshuovasta valmistettu valaisin imee hälyä ympäriltään ja auttaa parantamaan huoneen akustiikkaa. Tuotekuvauksen mukaan Under the Bell sopii erinomaisesti ruokapöydän ylle ripustettavaksi, jolloin se helpottaa pöydän ääressä käytäviä keskusteluja akustiikkaa parantamalla.

Varjostimen halkaisija on 82cm ja korkeus 46cm. Valaisinta saa sekä mustana että harmaana :)

Pinterest

Pinterest

moodhouse.se

turbosquid.com

Muuto.com

Muuto.com

Muuto.com

Muuto.com 

Uppoaako Under the Bell -valaisimen muotokieli sinuun? Kokemuksia kyseisestä valaisimesta? :)

Tiililadonta - valkoista ja tummaa

Tiililadonta valkoisella laatalla ja tummalla saumalla... Klassikko! Pidän tästä niin paljon, että kokosin teille muutaman inspiraatiokuvan.

Pinterest

Kuva: decorpad.com

Pinterest

Kuva: Elle Decor

Kuva: Elle Decor

Kuva: Design Crisis

Kuva: Design Crisis

Kuva: Sarah Rosenhaus interior design

Kuva: String.se

Kylpyhuoneen ikkunasyvennykseen käytetyt valkoiset laatat taitavat olla ihan sopivat meidän kodinhoitohuoneeseen ;)



Sneak Peek: Kiintokalusteet

Kiintokalusteet toimitettiin meille jo yli kuukausi sitten, mutta keskeneräisten laatoituksien takia kaapistot asennettiin paikoilleen vasta toissa lauantaina.

Olemme jo nyt erittäin tyytyväisiä kiintokalusteisiimme, vaikka muutama osa toimitettiinkin meille väärin. Keittiön työtaso tulee vaihtumaan, sillä mattavalkoinen laminaatti oli matkan varrella muuttunut kiiltäväpintaiseksi. Nuo kiiltävät pinnat näyttävät vainoavan minua; muistanette mitä tapahtui meidän takan laattojen kanssa... ;)
Kodinhoitohuoneen ja muiden vaatekomeroiden oviin toimitettiin vahingossa väärät, messinginväriset kahvat. Oikeat, mattateräksiset kahvat tulevat toivottavasti pian jälkitoimituksena.

Wc -kiintokalusteet:



Keittiö:





Kodinhoitohuone:




Keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapistojen välitilamateriaali on vielä päättämättä. Alunperin halusimme välitilaan puhtaan valkoisen lasipinnan, mutta nyt olen miettinyt laittaisiko kodinhoitohuoneeseen mattavalkoisen laatan tiililadonnalla ja keittiöön betoni -sisustuslevyn (samanlainen kuin kodinhoitohuoneen pöytätaso). Mitä mieltä olette?

Ja ahh.. Ihana laittaa tässä vaiheessa kuvia blogiin, kun joka paikka on täynnä jos jonkinmoista työkalua ja tarviketta! Raksaelämää, ei sen enempää... :)

Sneak Peek: Tapetit

Heipä hei! Pahoittelen taas pientä postaustaukoa - toivottavasti seuraavien päivien postaukset hyvittävät kuukauden hiljaisuuden :)

Mitä kuukauden aikana on tapahtunut? Kylpyhuone on laatoitettu, sauna paneloitu, kiintokalusteet asennettu ja kaikki huoneet, vierashuonetta lukuunottamatta, on tapetoitu. Nyt odottelemme sähkötöiden viimeistelyä, jotta voisimme aloittaa lattialaminaatin asennuksen. Muutto alkaa häämöttämään! :)

Tässä pieni vilkaisu tehosteseinien tapetteihin.

Työhuone (Eijffinger: Carte Blance, 302028)



Pojan huone (Rasch: Kompis, Firetruck 11-10390) 




Vanhempien makuuhuone (Rasch: Glam & Glory, 222028)


Valitettavasti tapetin kaunista glitter -efektiä on vaikea vangita kuviin :(

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)