Terassia ja sähkötöitä

Meillä on terassi! :D Kaikki terassit ovat sitten kaiteita varten valmiit. En ollut ajatellut, että terassit tehtäisiin jo nyt mutta väheneepä työt sitten toisesta päästä. Meidän raksamies naureskeli, ettei ole hetkeen tehnyt noin isoa terassia minnekään kohteeseen... Ja onhan tuo kyllä niin iso, että voitaisiin terassitanssit järjestää :) Muutoinkin talo alkaa näyttää ulkoapäin suhteellisen valmiilta mikä vähän hämää talon valmiusastetta - sisällä ei ole lattiavalujakaan tehty.

Puhallusvillojen oli tarkoitus tulla jo viime viikon loppupuolella, mutta teknisten ongelmien takia villoitus siirtyi ensi viikolla. Puhallusvillojen takia sähkömies on käynyt johdottamassa takaterassia ja siinä samassa tuli sähköjohtoa vähän muuallekin :D Etupuolelle oli keskeneräisen sähköpiirrustuksen perusteella vedetty kolmeen kohtaan valaisimille paikat vaikkei näitä valaisimia ollutkaan tarkoitus laittaa.. Meillä oli vähän liian tehokkaita sähkömiehiä töissä. Onneksi laudat pystyttiin vielä vaihtamaan uusiin ja nyt valaisimet tulevat sinne minne kuuluvatkin.

Rakennuttajana olemissa on se huono puoli, että itse muualla päivätöissä ollessa raksalla tapahtuu niin paljon ja aina ei ehdi ennakoimaan tulevia vaiheita. Näin kävi etuterassin kanssa.. Raksamiehet olivat aloittaneet etuterassia ja tehneet työn ihan piirrustusten mukaan. En ollut ehtinyt kuitenkaan mainitsemaan, että haluaisin ala-askelman kiertämään koko terassin (koska kaiteita ei tule) ja reunalaudat saisi laittaa jiiriin. Askelma olikin sitten pelkästään eteenpäin ja reunat ilman jiiriä. Onneksi myös nämä pystyy vielä korjaamaan eikä pysyvää vahinkoa syntynyt. Kannustalon toimituksessakin tuli niin paljon terassilautoja, ettei materiaali ole päässyt loppumaan.

Tässä vähän reippaammin kuvia viimeiseltä parilta viikolta.. 
















Ei kommentteja