Iltaisin haaveilen tulevasta talosta ja tulipa kerättyä pieni kollaasi siitä, mitä kaikkea pitäisi keittiötarvikkeissa päivittää :)
Kalliolämpöä
Blogissa on taas ollut hieman hiljaiseloa työkiireistä johtuen, mutta rakennustyömaalla on menty eteenpäin :)
Eilen Geokonsultin miehet tekivät kellonympäryksen töitä ja porasivat meille energiakaivon. Porakaivon lopulliseksi syvyydeksi tuli 180 metriä. Ensimmäinen kivi tuli vastaan 4 metrissä ja kallio 9 metrissä. Suurin osa porauksesta sujui ongelmitta, vain viimeisen 20 metrin poraus oli kuulemma hidasta.
Kalliolämpö oli meille lämmitysjärjestelmää valittaessa oikeastaan ainut järkevä vaihtoehto. Asuntoalueellamme ei ole kaukolämpöä, suoraan sähkölämmitykseen emme halunneet lähteä ja puu-/pellettilämmitys tuntui liian työläältä. Kalliolämmössä tekniikka hyödyntää kallioperään varastoitunutta aurinkoenergiaa ja saatavilla olevista vaihtoehdoista kalliolämmön pitäisi tuottaa suurimmat säästöt. Laitteisto on luotettava, lähes huoltovapaa, ympäristöä säästävä ja se huolehtii koko talon lämmön ja lämpimän veden tarpeesta myös kylminä talvipäivinä. Kesällä järjestelmän ansiosta talo pitäisi olla myös miellyttävän viileä.
Lämmitysjärjestelmästä pyysimme tarjoukset (all included) viideltä eri yritykseltä, ensimmäistäkään tarjousta emme saaneet kahdeksaan viikkoon. Ystävämme suositteli Pohjanmaan energiapalvelua ja saimme heiltä todella kilpailukykyisen tarjouksen vuorokaudessa!! Palvelu oli heillä loistavaa emmekä jääneet odottelemaan muita tarjouksia. Yksi yritys muisti lähettää meille tarjouksen noin 10 viikon kuluttua ensimmäisestä yhteydenotosta, toinen tuli muutama viikko tämän jälkeen. Molemmat näistä tarjouksista olivat melkein 10000e kalliimmat kuin Pohjanmaan energiapalvelun.
SUOSITTELEN siis lähettämään tarjouspyynnöt hyvissä ajoin monelle eri yritykselle ja vertailemaan tarkasti hintoja ja sisältöä :)

loading..
Fredagsmys
perjantai 22. helmikuuta 2013
Laatuaikaa miehen kanssa ja The Voice of Finland.. Hyvä Osku!!
Brie -juustoa, murskattua aprikoosia, viinirypäleitä, keksejä ja lasillinen punaista - pilaisiko alkava Nuori Hannibal -leffa tunnelman? ;)
Hyvää viikonloppua kaikille! <3

Iittalaa
Iittalan kynttilälyhtykokoelmani karttui taas parilla uudella kappaleella, aivan niinkuin noita ei olisi jo tarpeeksi ;)
Kastehelmen vedenvihreät kynttilälyhdyt kotiutettu ;) |
Tämän takia kannattaa sisustuksessa suosia jonkin verran valkoista; hyvä pohja muille väreille. |
Asuntoon pitäisi edelleen saada hieman lisää väriä ja olen tässä surffaillut erinäisillä nettisivuilla etsien tyynynpäälliisä, kaitaliinoja ja pieniä sisustusesineitä. Ainakin vielä tuntuu siltä, että värit päivittyvät hitaasti sisustustekstiileihin vaikka värikkäitä vaatteita löytyy vaatekaupoista jo runsaasti. Iittalan tuotteista ei väriä kuitenkaan puutu, tässä vähän kollaasia karkkiväreistä :)
Kuvat Iittala. Valitettavasti Birds by Penttinen -lintujen tuotanto lopetettiin vuoden 2011 lopussa. Ihan mielettömän suloisia.. |
Tässä muuten vielä yksi Iittalan tuotehankinta, jonka tein muutamia viikkoja sitten. Vitriinirasia korujen ja kellon säilytystä varten. Aika kivannäköinen tämä valkoisen, vedenvihreän, hopean, kirkkaan ja tammen väriyhdistelmä vai mitä?
loading..
Kissanpäiviä
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Ihanaa, aurinko paistaa!!
Poikkeuksellisesti teen etätöitä kotona ja ihailen ikkunan ääressä auringonpaistetta. Yritän päästä vielä myöhemmin käymään raksalla katsomassa miltä talo näyttää näin aurinkoisella kelillä.
Tässä teille piristystä päivään - joku muukin on tosi iloinen ettei ole enää pilvistä ;)

Keittiön työtaso
Ajattelin tehdä vähän postausta keittiön työtasoista, koska aihe on tällä hetkellä hyvinkin ajankohtainen ;)
Työtaso vaikuttaa huomattavasti sekä keittiön ulkonäköön että tilankäyttöön. Materiaali taas vaikuttaa tason hoitoon ja käyttöominaisuuksiin, ja siksi se kannattaa valita harkiten. Tutustu perusteellisesti eri materiaaleihin ja niiden ominaisuuksiin, sillä työtaso joutuu paljon kovemmalle kulutukselle kuin muut keittiökalusteet.
Materiaaleja on runsaasti, joten mieti tarkkaan millainen pinta täyttää sinun vaatimuksesi parhaiten. Ota huomioon sekä kustannukset että käyttöominaisuudet. Vaikka ulkonäkö on tärkeä, älä rakenna valintaa yksin sen varaan. Selvitä myös millaista hoitoa taso vaatii - esimerkiksi edullinen laminaatti saattaa olla helppohoitoisempi kuin näyttävä puutaso joka vaatii tarkkaa huolenpitoa etenkin ensimmäisenä vuotena. Myös liesiratkaisu voi vaikuttaa tasovalintaan. Jos keittotaso upotetaan työtasoon, työtasomateriaalin on oltava tarkoitukseen sopivaa ja oikean paksuista.
Puu
Puu on suomalaisille hyvin tuttu ja perinteinen valinta. Puutasolla on helppo tuoda lämpöä ja pehmeyttä keittiöön. Puu on pehmeämpi materiaali kuin monet muut vaihtoehdot ja siihen tulee helposti jälkiä. Tason voi kuitenkin aina hioa ja tasoittaa. Puupinta pitää käsitellä ennen käyttöönottoa mutta sen jälkeen päivittäiseen huoltoon riittää kostealla liinalla pyykäisy. Puu on luonnollisesti hyvin ekologinen valinta ja jos se painaa vaakakupissa, se on yksi parhaimmista ratkaisuista.
Kivi
Luonnonkivi on kaunis ja arvostettu materiaali jota on saatavilla monissa eri väreissä ja kuvioissa. Graniittitaso on kova, kulutusta kestävä ja jos olet innokas leipoja, se on verraton apu. Luonnonkivistä etenkin kalkkikivi ja marmori ovat erittäin huokoisia ja vaativat säännöllistä huoltoa, mutta oikein huollettuna kivitaso kestää koko elämän. Kiven huonoihin puoliin lukeutuvat sen korkea hinta ja se ei ole uusiutuva luonnonvara.
Komposiitti (esim. Corian, Durat)
Komposiittitasot ovat kasvattaneet hurjasti suosiotaan ja ne yleistyvät nopeasti. Komposiitteihin lukeutuvat kaikki työtasot jossa luonnonkiveen on sekoitettu akryylihartsia. Tulosena on erittäin kova, tasainen, yksivärinen ja muokattavissa oleva taso. Komposiitti ei ole huokoista joten pintaa ei tarvitse käsitellä ja se hylkii kosteutta, likaa ja bakteereja. Se ei tahriinnu ja kestää korkeita lämpötiloja, uunista voi nostaa astiat suoraan tasolle (tosin eräs edustaja suositteli välttämään kuumien astioiden jättämistä pidemmäksi aikaa mille tahansa tasolle). Muokattavuuden takia tasot voidaan tehdä saumattomiksi ja erillistä allasta ei tarvitse asentaa. Eri valmistajien materiaalit eroavat hiukan toisistaan ja siksi niiden ominaisuudet kannattaa selvittää myyjältä.
Rosteri
Ruostumattomasta teräksestä tehdyt tasot ovat suosittuja ammattikeittiöissä ja niillä saa kotiin ammattimaisen tunnelman. Rosteritasot eivät halkeile, lohkeile tai tahriinnu. Ne ovat todella hygieenisiä ja helppohoitoisia. Teräs on myös 100% kierrätettävää.
Laminaatti
Laminaattitasot ovat kehittyneet valtavasti ja niitä on saatavissa monenlaisia. Laminaatti on hyvin kulutusta kestävää, se ei naarmuunnu eikä tahriinnu helposti ja se kestää korkeita lämpötiloja. Laminaatti on huomattavasti edullisempi kuin monet muut tässä listassa olevat tasot mutta siitä saa kuitenkin hyvän monipuolisen tason keittiöön.
Lasi
Lasitasot ovat vielä tällä hetkellä harvinainen näky mutta niiden suosio kasvaa jatkuvasti. Lasitasot kestävät korkeita lämpötiloja, ne eivät ole huokoisia eivätkä tahriinnu. Lasitaso on helppo pyyhkiä puhtaaksi ja se on todella hygieeninen. Tuotantotekniikoiden kehityksen myötä lasitason saa käytännössä minkävärisenä tahansa. Lasi voidaan myös kierrättää 100%.
Betoni
Sisustusbetoni on lujabetonia joka on tavallista betonia kestävämpää. Siitä voi valaa esimerkiksi pöytätason, johon saa upotettua saumattomasti myös altaan. Haluamansa värin saa käyttämällä läpivärjättyä betonimassaa tai sävyttämällä pinnan.
Valun jälkeen taso hiotaan tasaiseksi ja huokoinen pinta käsitellään erikoisaineella likaa ja vettä hylkiväksi. Pintaa hoidetaan pyyhkimällä sitä vedellä tai tavanomaisilla pesuaineilla. Mitään säännöllistä hoitokäsittelyä tai hoitoainetta ei tarvita. Pinta on kova eikä naarmuunnu helposti. Jos naarmuja tai iskujälkiä kuitenkin syntyy, voidaan niitä poistaa hiomalla ohjeiden mukaan.
Hintatietoa
Eri tasomateriaalien hintaerot ovat huimat. Laminaattitasoa saa halvimmillaan muutaman kympin metrihintaan mutta kalleimmasta materiaalista voi joutua maksamaan jopa yli 400 euroa metriltä. Hintaa tiedustellessa kannattaa selvittää mitä kaikkea hintaan kuuluu; pitääkö kivitason rei'istä ja reunojen hionnasta maksaa erikseen.
- Laminaatti 20-150 euroa/metri
- Puu 100-350 euroa/metri
- Kivi 240-500 euroa/metri
- Komposiitti 200-350 euroa/metri
Helppohoitoinen vai vaativa?
- Laminaattitaso ei vaadi muuta hoitoa kuin pinnan pyyhkimisen
- Puutasoa pitää öljytä tai vahata sen mukaan, miten se on alunperin käsitelyt. Käsittely kannattaa uusia 1-2 krt vuodessa, ensimmäisenä vuonna useamminkin.
- Kivitasoista graniitti on yhtä huoleton kuin laminaatti mutta sitä huokoisempia kivilaatuja pitää kyllästää kivenhoitoaineella.
- Komposiittitasot ja terästasot ovat melko helppohoitoisia.
Tekstit: LivingStone Kodit, Suomela.fi, hs.fi
Kenelläkään kokemusta Corian tai Durat -tasoista? :)

Kuva: Nixi |

Kuva: Topi-Keittiö |

Kuva: homedit.com |

Kuva: Sisustusbetoni Oy |

Viikonloppu ja raksasiivousta
lauantai 16. helmikuuta 2013
Kiireinen viikko takana, joten kuulumisia ehdin päivittelemään vasta nyt.
Maanantaina pystytysporukka nosti kattotuolit paikalleen ja tiistaina jatkettiin aluskatteen ja ruoteiden kanssa. Konesaumattu peltikatto vaatii tiheämmän ruodejaon kuin esimerkiksi tiilikuvioitu peltikatto, joten puutavaraa löytyy yläilmoista hieman enemmän kuin normaalisti :)
Pystytysporukka sai talon sateeltasuojaan torstaina ja perjantaina peltimies kävi tekemässä mittauksia kattoasennusta varten. Pitkien sivujen räystäät on kuitenkin oltava valmiina ennen sitä ja nyt harmittaa ettemme tajunneet tätä asiaa aikaisemmin... Olisimme voineet tehdä lisäsopimuksen räystäistä Kannustalon kanssa ja pystytysporukka olisi hoitanut nämä asiat kerralla kuntoon.
Tänään kävimme siivoamassa rakennustyömaalla ja saimme kerättyä kaikki ylimääräiset roskat pois ympäristöstä. Hukkalaudat on kerätty omaan kasaansa myöhempää käyttöä varten, rakennusjäte ja poltettava jäte on eriteltynä. Siistillä työmaalla on mukavampaa ja turvallisempaa työskennellä.
Talon sisältä poistettiin sisätäytön päällä olleet suojamuovit ja mies jäi kolailemaan pois sisään kertynyttä lunta.
Tilannetta tiistai-iltana
Tilanne tänään lauantaina.. Näyttää jo talolta ;)
Kiitokset tästä urakasta menee Tapio Nivalan pystytysporukalle! Hyviä ja tehokkaita miehiä :)
P.S. Taloa valokuvatessa huomasin, että meidän ympäristössä liikkuu aikamoinen määrä eläimiä. Löytyi oravan ja jäniksen jälkiä ja jos jonkinnäköistä lintua laulelee puissa. Saa nähdä törmätäänkö hirviin, ilveksiin ja kettuihin, niitäkin kuulemma löytyy ihan tästä lähistöltä. Ainakaan vielä en löytänyt jälkiä.. Kevättä ja kesää odotellessa :)

Rekkakopallinen elementtejä
maanantai 11. helmikuuta 2013
Aamulla kaartoivat Kannustalon rekat pihaamme ja odotettua kuormaa alettiin purkamaan :) Itselle tuli yllätyksenä miten paljon sitä tavaraa toimitettiinkaan jo tässä vaiheessa, tuntui ettei piha-alue riitä ollenkaan. Toisaalta pakettimme tulee sateelta suojaan -asennuksella, joten suurinosa puutavarasta käytetään ruoteisiin.
Tulipa valtava määrä kuvia linkitettyä tähän postaukseen :) Huomenna jatketaan päätyelementtien ja katon kanssa.
Kertauksena rakennusprojektilaisille! Varatkaa sitä laskutilaa tontilla materiaaleille. Vaikka pihamme on iso ja olimme etukäteen suunnitelleet mihin tavarat sijoitetaan, tuntui että tila loppuu kesken. Nosturi vie yllättävän paljon tilaa ja toimitussisällöstä riippuen tavaraa saattaa tulla runsaasti.
Ensimmäinen seinä nousi liinojen varaan vähän ennen aamukymmentä ja parin tunnin päästä olivat kaikki seinäelementit pystyssä. Tehokkaita ja ammattitaitoisia miehiä näytti olevan meidän pystytysporukassamme :)
Yllättävän pieneen tilaan ne kaikki elementit kuitenkin mahtuu :) |
Ensimmäinen elementti nousee |
Vierekkäisten makuuhuoneiden seinä |
Takaterassin puolelta |
Kodinhoitohuoneen pääty |
Ruokailutila ja keittiö |
Sopii kuin valettu |
Lounaan jälkeen alkoi kattotuolien asentaminen ja työ oli valmiina iltapäivällä.
Kertauksena rakennusprojektilaisille! Varatkaa sitä laskutilaa tontilla materiaaleille. Vaikka pihamme on iso ja olimme etukäteen suunnitelleet mihin tavarat sijoitetaan, tuntui että tila loppuu kesken. Nosturi vie yllättävän paljon tilaa ja toimitussisällöstä riippuen tavaraa saattaa tulla runsaasti.
loading..
Ready, Steady, Go!
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Loppuviikosta saimme tontilla kaiken valmiiksi elementtitoimitusta varten, mahtavaa!
Alkuviikosta muurattiin terassien pilarit.
Pääsisäänkäynnin terassi |
Takaterassia |
Loppuviikosta kaivettiin salaojat ja tehtiin routaeristys.
Takaterassin routasuojaukseen upposi 10-11 pakettia styroksia :) |
Lauantaina 9.2.2013 tilanne oli tämä :)
Kodinhoitohuoneen sisäänkäynti |
Minimies ihmettelemässä :) |
Olohuoneen erkkeriä |
Työhuoneen kulmaus |
Tähän se sitten nousee huomenna, malttaako nukkua ensi yönä ollenkaan ;)
loading..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)