Viikonloppu ja raksasiivousta

Kiireinen viikko takana, joten kuulumisia ehdin päivittelemään vasta nyt.

Maanantaina pystytysporukka nosti kattotuolit paikalleen ja tiistaina jatkettiin aluskatteen ja ruoteiden kanssa. Konesaumattu peltikatto vaatii tiheämmän ruodejaon kuin esimerkiksi tiilikuvioitu peltikatto, joten puutavaraa löytyy yläilmoista hieman enemmän kuin normaalisti :)

Pystytysporukka sai talon sateeltasuojaan torstaina ja perjantaina peltimies kävi tekemässä mittauksia kattoasennusta varten. Pitkien sivujen räystäät on kuitenkin oltava valmiina ennen sitä ja nyt harmittaa ettemme tajunneet tätä asiaa aikaisemmin... Olisimme voineet tehdä lisäsopimuksen räystäistä Kannustalon kanssa ja pystytysporukka olisi hoitanut nämä asiat kerralla kuntoon.

Tänään kävimme siivoamassa rakennustyömaalla ja saimme kerättyä kaikki ylimääräiset roskat pois ympäristöstä. Hukkalaudat on kerätty omaan kasaansa myöhempää käyttöä varten, rakennusjäte ja poltettava jäte on eriteltynä. Siistillä työmaalla on mukavampaa ja turvallisempaa työskennellä.
Talon sisältä poistettiin sisätäytön päällä olleet suojamuovit ja mies jäi kolailemaan pois sisään kertynyttä lunta.

Tilannetta tiistai-iltana


Tilanne tänään lauantaina.. Näyttää jo talolta ;)






Kiitokset tästä urakasta menee Tapio Nivalan pystytysporukalle! Hyviä ja tehokkaita miehiä :)

P.S. Taloa valokuvatessa huomasin, että meidän ympäristössä liikkuu aikamoinen määrä eläimiä. Löytyi oravan ja jäniksen jälkiä ja jos jonkinnäköistä lintua laulelee puissa. Saa nähdä törmätäänkö hirviin, ilveksiin ja kettuihin, niitäkin kuulemma löytyy ihan tästä lähistöltä. Ainakaan vielä en löytänyt jälkiä.. Kevättä ja kesää odotellessa :)

3 kommenttia

  1. Voi teilläkin on tuollaiset isot ikkunat ruokailutilassa. Ne on kyllä ihan parhaat!

    Nivalan porukka oli meilläkin ja ei voi kun kehua. Hommat sujui kirjaimellisesti laulaen :)

    Kotikin näyttää erinomaiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeisiin ruokatilan ikkunoihin ihastuin ensimmäisenä <3 Saas nähdä muuttuuko mieli kun ekan kerran pesee ikkunoita ;)

      Poista
    2. Ei muutu! Meillä ainakin kaikki lasiovien ikkunat ja olkkarin ja ruokailutilan korkeat ikkunat on täynnä rasvaisia kädenjälkiä, mutta eipä noita edes malta pestä pois <3 :-)

      Poista